Sataa tihuttaa hiljaa ja Gwathlosta nouseva usva nuokkuu pään korkeudella. Työläisten hökkeleistä lähdetään jo aamun töihin, kun teidän hevosianne satuloidaan lähtövalmiiksi. Komentaja Wilfric ja varakomentaja Cilis ovat tulleet saattamaan teidät pohjoisportille asti.
“Onnea matkaan. Täältä pitäisi ehtiä Annúminakseen ratsain noin 10 päivässä, ellei matkaan tule isoja mutkia. Tie on kuitenkin hyvässä kunnossa ja teidän täytyy vain muistaa kääntyä pohjoiseen puolivälissä tai muuten olette pian Sarnin kahlaamolla ja Konnussa, hobittien mailla. Kuningas on määrännyt, ettei isoilla ihmisillä ole mitään asiaa Kontuun, joten välttäkää sitä reittiä.”
“Ennen Briitä saatatte nähdä lännessä myös Hautakerojen kivipaadet. Kerot ovat kirottu paikka. Älkää lähtekö sinne hortoilemaan edes päiväsaikaan tai kirotut kuolleet nappaavat teidät.”
“Krhm. No niin, se varoituksista. Briissä teidän kannattaa yöpyä Pomppivan ponin majatalossa. Hyvällä tuurilla siellä on joku pohjoisen kävijä vierailemassa tai sitten saatte muuta hyödyllistä tietoa. Isäntä herra Voivalvatti on kelpo mies, mutta hieman hajamielinen. Olut on parasta koko pohjoisessa! Sanokaa minulta terveisiä!”
“Onnea matkaan vielä kerran. Me odotamme paluutanne.”
Tie oli Wilfric lupailemassa kunnossa, sillä matka sujui joukkiolta joutuisasti. Vasta kun pahaenteiset Hautakerot piirtyivät lännessä näkyviin, alkoi tapahtua. Hätääntynyt puolituinen juoksi kerojen suunnasta apua huutaen. ”Posco! Posco on jäänyt hautaan! Auttakaa!”
Kävi ilmi, että hätääntynyt hobitti, Ilberic Rankkibuk oli lähtenyt tutkimaan Hautakeroja aamupäivästä kelpo maanmiehensä Meriadoc Rankkibukin seikkailuista innostuneena. He olivat olleet syömässä, kun Posco oli huomannut erään haudan olevan avoinna. Utelias hobitti oli lähtenyt tutkimaan hautaa, eikä hänestä sen jälkeen ollut kuulunut mitään.
Seurue muisteli Wilfricin varoituksia ja punnitsi hetken, ennen kuin päättivät lähteä hobitin avuksi. Päättäväisenä he marssivat hautaa kohti ja huomasivat samalla, että joku tai jokin oli avannut haudan hevosia apunaan käyttäen. Tuskin hobitit sentään… Rohkeus alkoi kuitenkin kummasti karista joukkiosta, mitä syvemmälle hautaan he astuivat. Pimeys tuntui nielaisevan soihdunvalon, mutta vargaagisoturi Narîg kulki päättäväisenä eteenpäin huhuillen Poscoa.
Siinä samassa käytävään ilmestyi kaksi varjoa pitkät veitset käsissään. Ne syöksähtivät Narîgin kimppuun muiden säikähtäessä pakosalle. Niinpä urhea varjaagi joutui pian taistelemaan elämästä ja kuolemasta, ennen kuin muut uskalsivat palata hätiin. Voittoisia rohkaistuneet kuitenkin olivat, sillä he puhdistivat haudan aaveista ja löysivät Posco Bolgerin, joka näytti olevan syvässä unessa. Haudasta löytyi myös muutakin merkillistä. Näytti siltä, että joku oli hiljattain ryöstänyt paikan putipuhtaaksi.
Ilberic Rankkibuk oli enemmän kuin iloinen ystävänsä löytymisestä. Enempää joukkio ei jäänyt kuhnailemaan Hautakeroille, vaan suuntasi hobittien mukana kohti Briitä, jossa tarina heidän pelastusretkestään levisi kuin kulovalkea. Sen tähden Pomppivan ponin majatalossa riitti selkääntaputtelijoita, vaikka kukaan ei halunnut varsinaisesti kuulla mistään aaveista. Isäntä, herra Voivalvatti, kestitsi joukkiota hyvin ja kertoi kaiken sen, mitä pohjoisen tapahtumista tiesi – eli ei kovin paljoa. Kuolleiden kaivantoa hän käski välttää, jos mahdollista. Evendim-järvestä hän ei juurikaan tiennyt.
Sankarit nauttivat olostaan Pomppivassa ponissa, kun yöllä heidän oveensa tultiin koputtamaan hätäisenä. Herra Voivalvatti kertoi kauhistuneena, että eräässä Briin talossa tapahtui paraikaa jotain merkillistä ja karmeaa. Outoja ääniä, huutoja ja kuiskauksia kiiri yöhön. Tokihan sankarit tulisivat hätiin?
Kävi ilmi, että kaksi haudanhaamua oli ottanut valtaansa vastikään vuokratun mökin. Miten? Sitä joukkio ei ehtinyt miettiä apuun sännätessään. Lyhyen ja vaarallisen taistelun jälkeen pohdittiin jo, olivatko aaveet seuranneet heitä Hautakeroilta asti? Kävi kuitenkin ilmi, että mökin olivat vuokranneet muukalaiset, joista osa oli jo ehtinyt kadota vain päivää kahta aikaisemmin. Kun sisältä löytyi vielä vanhoja rahoja, aseita ja kultaesineitä, joukkio tiesi löytäneensä haudanryöstäjät. Nämä olivat epäonnekseen olleet ahneita ja vieneet koko haudan saaliin. Galag muisteli lukeneensa, että tällainen rosvous toi kirouksen varkaiden ylle ja heidän kohtalonaan oli muuttua itse aaveiksi.
Näyttävän manööverin jälkeen joukkio palasi nukkumaan ja katsoi parhaaksi lähteä Briistä heti seuraavana päivänä saatuaan täydennyksiä. Olihan heillä sentään jonkinlainen suunta, mistä Annúminasia tulisi lähteä etsimään.
Maalattuja hahmoja 