Hämärästä aamunkoittoon

Seikkailijat tuntuivat olevan eksyksissä hämärässä oudossa maailmassa. Pierrot makasi paikoillaan haluamatta liikkua minnekään, mutta Ipra ehdotti, että tämä laittaisi nenäänsä parantavia matoja. Tämä sai Pierrotiin vauhtia, sillä hän ei halunnut matoja nenäänsä missään muodossa. Uupumuksesta huolimatta seikkailijat päättivät liikkua eteenpäin, kunnes he tulivat oudon järven rantaan. Sen keskellä kohosi saari, jonka raunioissa hohkasi salaperäinen haalea valo.

Rauniosaari

Enteilevästi seikkailijat päättelivät, että vastaus sekä tie kotiin voisi löytyä saaren keskeltä. Niinpä he alkoivat kyhätä lauttaa, sillä uiminen järven mustassa haisevassa vedessä ei houkutellut ketään. Kun lautta oli jo viittä vaille valmis, hyökkäsi vedestä kuitenkin suuri kaksipäinen lisko seikkailijoiden keskuuteen. Se sai pian huomata seikkailijat liian hankaliksi suupaloiksi ja pakeni mustiin vesiin yhtä päätä heikompana. Seikkailijat työnsivät lautan vesille ja pääsivät rauniosaarelle.

Afiya jäi hetkeksi katselemaan taivaalle ja puhui oudosta hohtavasti pyradimista muille. Tämä paikka taisi sekoittaa kaikkien aistit. Raunioiden keskellä joukkio tapasi mustaan panssariin sonnustautuneen ritarin, joka vartioi hohtavaa punaista kiveä. Hetken se tuijotti seikkailijoita, kunnes kävi päälle piikkinuijalla huitoen. Seikkailijat olivat kuitenkin voittoisia, ja ritari vaipui ensin tomuksi ja sitten mustaksi usvaksi, jonka keskeltä kohosi surullisen miehen aave.

Miehen aave

Aave ei kyennyt puhumaan, kun siltä kyseltiin asioita. Pohjaton suru vain paistoi miehen silmistä. Musta utu näytti pyörtelevän paikan yllä, kunnes se tarttui läheisiin kivikaariin ja loi oudon hehkuvan portaalin kivien väliin. Seikkailijat meinasivat ottaa oudon kiven ensiksi pohtien, että sen toinen aave halusi, mutta sitten he kuitenkin tulivat johtopäätökseen, että ehkä aave haluaisi löytää toisen aaveen tästä oudosta maailmasta? Muiden liikahtaessa jo portaalia kohti aave mukanaan, Ylva halusi kuitenkin ottaa salaperäisen punaisen kiven mukaansa. Kuin polttava kekäle se paloi kiinni taistelijan käteen, ja siinä samassa portaali pirstoutui kiviksi. Musta sumu vyöryi ja valtasi Ylvan.

Uusi musta ritari kohosi usvasta ja tälle kertaa kantaen Ylvan miekkaa. Uusi taistelu alkoi ja ritari ehti haavoittaa niin Ipraa kuin Afiyaakin, ennen kuin Pierrotin heittokeihäät pysäyttivät olennon. Usva kaikkosi, Ylva palasi kauhuissaan takaisin elävien kirjoihin ja portaali hehkui uudelleen etäistä valoa. Käsi palaneena Ylva raahautui muiden mukana portaalin läpi.

Tuntui siltä kuin kaikki olisivat pudonneet ylöspäin, jonnekin toisaalle. Ja siinä samassa he heräsivät Kij’n saaren raunioista. Oli kaunis aamu, ja kaksi aavetta kohtasi tunteikkaasti toisensa ja pitkään kuiskittuaan kietoutuivat toisiinsa. Mereltä nousevat tuuli puhalsi heidän hahmonsa näkymättömiin. Hämärän maassa vietetyt hetkeksi alkoivat pian tuntua unikuvilta, eivätkä pian löytyneet kaapparitkaan sanoneet mitään muuta. Outoa vain, että kaikki he noin vain nukahtivat. Ehkä saarelta olisi parempi suoria pois?

Seikkailijat olivat kuitenkin varmoja, että Kij’n saaren kirous oli poissa ja he palasivat voitonvarmoina takaisin. Nähtävästi Rhuirin valtiatar oli myös aistinut samaa ja palkitsi seikkailijat. Enempää seikkailijat eivät halunneet enää Rhuirin saarella viettää, vaan päättivät suunnata kaappareiden kanssa kohti etelää.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s