Poliittisia juonitteluja, hankalia velhoja, sisällissotia… Matkanne Suhbassa-vuorille tuntui sisältävän kaikkia hankalia elementtejä, joista hirviöt tuntuivat olevat se helpoin osa. Kuin ihmeen kaupalla, selvisitte reissusta ja jätitte Suhbassan suvun selvittämään likapyykin. Sissirosvot näyttivät unohtaneen vanhat kaunat ja puntit jäivät tasan.
On kulunut jo yhdeksän kuukautta, kun jätitte Mashaban kaupungin kiltatalon ja siirryitte takaisin Mennaelin saarelle odottamaan mahdollista uutta komennusta. Näihin yhdeksään kuukauteen on kuulunut lepoa ja virkistäytymistä, mutta myös uusien seikkailijoiden opastamista Mennaelin lähisaarilla. Ehkä teistä toivottaisiin kouluttajia pidemmäksi aikaa?
Maineenne on kuitenkin kiirinyt edellänne. Mitä muuta voisikaan odottaa Berrien myrskyisän taistelun jälkeen? Kun Vorgasta palannut kiltamestari, Remus Innael, yhyttää teidät eräänä iltana linnan puutarhasta, aavistatte jo, että seuraava seikkailu on alkamassa. Mutta kohde ylittää teidänkin odotuksenne.
“Kyllä, suurmestari Soreena on valtuuttanut minut järjestämään retkikunnan Holvien valtakuntaan ja olen valinnut teidän ryhmänne yhdeksi kolmesta ryhmästä, jotka ottavat osaa koitokseen. Olen jo aloittanut laivan, Merikäärmeen, varustamisen ja oletan, että pääsisimme matkaan kuukauden kuluttua. Tätä on valmisteltu kauan, seikkailijatoverini. Me olemme ensimmäinen retkikunta Holvien valtakuntaan melkein sataan vuoteen!”
Seikkailijaryhmä, joka oli edellisistä vaikeuksista huolimatta hyvässä ruumiin ja sielun voimissa päätti tietenkin tarttua tarjoukseen. Oli suuri kunnia päästä mukaan retkellä ja tämän myötä heistä tulisi eläviä legendoja. Varustautumisen ja toisiin seikkailijaryhmiin tutustumisen jälkeen Merikäärme suuntasikin luoteeseen kohti pahamaineista Holvien valtakuntaa.
Jo kirotun saaren lähivesillä seikkailijat saivat esimakua koitoksesta, kun jättiläismäinen merikäärme yritti upottaa laivan. Nimi todellakin oli enne. Tästä taistelusta seikkailijat selvisivät säikähdyksellä ja merikäärme upposi takaisin vesiin, josta se oli tullutkin. Laiva oli kuitenkin kärsinyt tuhoja ja kapteeni etsikin nopeasti paikan, jonne voisi ankkuroitua ja aloittaa korjaukset. Kun paikka löytyi, oli seikkailijoiden vuoro matkata rantaan ja astua kirotun maan kamaralle.
Heti saman tien resuisten luurankomerirosvojen joukkio hyökkäsi rantaan saapuneiden kimppuun, mutta tuskin on mitään, mitä ei yksi tarkka pomminheitto hoitaisi. Varmistettuaan, että laivassa korjaukset sujuisivat, päätti Remus johtaa seikkailijat sisämaahan.
Sisämaassa seikkailijoita kohtasi lohduton nummimaasto, etäällä olevia vuoria ja hiljaisuus. Mutta lähimpänä siinsi vanha linnoitettu kukkula, joka päätettiin tutkia. Saattaisihan se muodostaa uhkan laivallekin. Varmistus kannatti, sillä rauniossa pesi huomattava määrä pirulaisia ja örkkejä, joilla ei kuitenkaan tuntunut olevan mahdollisuuksia neljää kokenutta seikkailijaryhmää vastaan. Vartiokukkulalta oli myös hyvä tähystää lähitienoota, jossa näkyi yksinäisiä nummia, suuri tumma metsä sekä vuorille johtava vanha tien pohja. Retkikunnan päällikkö, Remus, päätti, että ryhmä lähtisi tutkimaan vuoria. Niihin muinainen kansa oli kuulemma louhinut kaupunkinsa.
Vanha tie oli helppo kulkea, mutta pian retkikunta sai huomata, että se oli myös kovin suojatun. Aarnikotkien lauma äkkäsi seikkailijat ja ryhtyi taisteluun helpon aterian toivossa. Seikkailijoiden taito ja rohkeus pitivät kuitenkin hirviöt loitolla, ja kun petoja kuoli muutama seikkailijoiden aseista ja loitsuista, nämä pakenivat kiireesti vuorille. Remus johdatti joukon vuorien suojaan, jossa sää teki tepposet retkikunnalle. Kun vielä tiellä oli ollut viileä kesäsää, alkoi nyt yhtäkkiä sataa räntää.
Pian retkikunta saapui aukiolle, johon maanvyöry oli osunut. Hirviöhämähäkin melko tuore ruumis antoi osviittaa siitä, mitä jyrkillä kalliolla vaaniskeli. Seikkailijat löysivät lumesta myös vanhan Seikkailijoiden killan medaljonkin. Oliko se pudonnut kauan sitten joltakin retkikunnalta? Siihen tulokseen seikkailijat tulivat tutkittuaan riipusta maagisilla virtauksilla. Mutta siinä samassa hämähäkit hyökkäsivät retkikunnan kimppuun. Susan muodostama raivokas tulirinki piti hirviöt kuitenkin enimmäkseen loitolla ja joukkio kapusi yhä ylemmäs vuorille.
Alkoi jo hämärtää. Olisi löydettävä jokin suoja raakaa säätä vastaan. Retkikunta saapui kanjoniin, jonka päässä häämötti kalliokumpare ja sen sivustassa luolan suuaukko. Mutta olisiko luola asuttu? Aukealta ennen luolaa löytyi myös kummallinen lämpöä hehkuva kivi, jossa oli mystisiä kirjoitusmerkkejä – muinaisen kansan kieltä, jota ei osattu lukea. Susan velhovoimat loivat näyn suuresta ahjojen ja pajojen verkosto maan alla. Remus päätti samalla, että luola tutkitaan, jolloin Reca ja Susa tarttuivat toimeen. Siinä samassa jättiläinen palasi kotiinsa ja mylvi seikkailijoiden hyökätessä ripeästi tämän kimppuun. Jättiläinen ei ollut yksin, joten pian luolan suuaukolla taisteltiinkin jo elämästä ja kuolemasta, kun kaksi jättiläistä liittyi vielä kahakkaan. Retkikunta oli jälleen ilmiömäinen, sillä sen onnistui ajaa jättiläiset pakosalle tapettuaan yhden. Mutta näännyksissä kaikki olivat yön pimeyden viimein koittaessa. Oli vartioitava ja odotettava uutta päivää.
Maalattuja hahmoja 