Synkän salaliiton tultua ilmi kansleri Halbarad ei antanut joukkion lepäillä, vaan usutti heidät kaunopuheisen salaliittolaisen kintereille. Varmasti tällainen henkilö olisi jättänyt mielikuvan yhteen ja toiseen vastaantulijaan, joten ryhmä päätti palata Harlondin jokisatamaan esittämään koko joukon kysymyksiä. Vihdoin heitä onnistikin, sillä eräs jokilaivuri muisti olleensa katsomassa näytelmäseuruetta, jonka pääesiintyjä oli hämmentävän kaunopuheinen ja pitkä gondorilainen. Jokilaivuri muisti näyttelijän nimenkin hetken pohdittuaan. ”Dartan! Aivan niin!”
Näyttelijä Dartanin sattui tuntemaan myös Sinisorsan kapakan pitäjä, joka osaisi kertoa, mistä päin miekkonen oli kotoisin. Pienestä Porran kylästä Valkoisten vuorten juurelta. Koska muitakaan varteen otettavia johtolankoja ei ollut, päätti ryhmä matkata Porran kylään ottamaan selvää Dartanista.
Porran kylässä Dartan toki tunnettiin, mutta paikallinen maanviljelijä kertoi Dartanin viihtyvän paremmin Sardon Marevanin, paikallisen mesenaatin, huvilalla. Saatuaan kulkuohjeet ryhmä lähti matkalle kohti hulppeita tiluksia ja koetti samalla miettiä hyvää keinoa Dartanin pidättämiseksi. Perillä joukkio joutui kuitenkin pohtimaan suunnitelmaansa toisen kerran, sillä tilusten koko yllätti heidät yltäkylläisyydellään. Salavihkaisuus katsottiin toistaiseksi paremmaksi keinoksi.
Iltapäivällä Marevanin kartanolle saapui vieraita, jotka otettiin ruhtinaallisesti vastaan kartanon puutarhassa. Herkullinen ruoan tuoksu kidutti pusikossa piileskeleviä vakoilijoita, kunnes iltahämärän laskiessa miesjoukko suuntasi kartanolta soihtukulkueena kohti vuorten notkelmaa. Jos Dartan oli heidän joukossaan, oli kai parempi seurata ja ottaa asiasta selkoa. Varjostajien matka vei vuorensolaan ja siellä olevaan raunioituneeseen Daenin kansan hautaholviin, jonka paikallinen ylimys oli nähtävästi kunnostanut oikein viimeisen päälle jonkinlaiseksi salaiseksi kokoontumistilaksi.
Joukkio yhdisti sulavasti voimansa ja oveluutensa ja pian he olivatkin jo sisällä holveissa, joissa kaikui hilpeä puhe ja laulu. Luolaan rakennetussa juhlasalissa juhlittiin Saeron Marevanin johdolla Dartanin paluuta Harlondista. Dartan itse nousi puhumaan haltioituneelle yleisölle ja pauhasi nyt, miten aidon gondorilaisveren ei pitäisi päästä saastumaan. Hän kertoi mahtipontisesti puukottaneensa varjaagikauppiasta ja olisi voittanut niitä kokonaisen tusinan, jos vain olisi saanut vapaat kädet. Narîg kuunteli tätä hiljaa äristen ja Galmar joutui pitelemään tätä paikallaan.
Dartanin kiihkomielinen puhe sai kuitenkin yhä vakavampia sävyjä tämän hehkuttaessa Kultaista veljeskuntaa. Hän pauhasi, että oli tullut aika ajaa vääräveriset Gondorista ja he aloittaisivat Gondorin kuningattaresta! Akaros Kultainen oli jo matkalla tekemään selvän kuningattaresta. Kauhistuneena joukkio tajusi, että salamurhaaja oli jo lähtenyt pääkaupunkiin. Mutta mistä he tiesivät, miten murha tapahtuisi? Ja kuka kumma oli Akaros Kultainen? Toistaiseksi ryhmä katsoi paremmaksi jättää puhdasta Gondoria hehkuttavat sekopäät juhlimaan keskenään ja etsivät nopeasti muita johtolankoja luolaholvien kätköistä.
Ryhmää onnisti, sillä veljeskunnan johtohenkilön muistiinpanoja ja päiväkirja löytyi tämän huoneesta. Eikä tämä johtohenkilö ollut kukaan muu kuin Akaros Parantaja. Hänethän joukkio oli tavannut Harlondissa! Hänen oli täytynyt ostaa kamala myrkky varjaagikauppiaalta. Päiväkirjasta kävi myös ilmi, että Akaros oli aikoinaan ollut sotapäällikkö Thorongilin kanssa hyökkäämässä Umbarin satamaan ja jäänyt kuitenkin vangiksi. Kidutettuna ja mieli vääristyneenä Akaros oli rakentanut nämä vuodet hiljaista kostoaan, mutta aikoi nyt iskeä kipeämmin kuin Thorongil eli kuningas Elessar osasi voinut otaksua. Veljeskunta oli alunperin ollut rikkaiden patrioottien jännittävä salaseura arjen tylsyyttä kohtaan, mutta Akaros oli hitaasti ujuttanut heidät hulluuteen. Dartanista ja ylimys Marevanista Akaros oli saanut kätevät työkalut suunnitelmiinsa. Kuningattaren oli kuoltava ja Akaros tekisi sen ojentamalla myrkytetyn ruusun kuningattarelle tämän vieraillessa Parannuksen tarhoissa.
Joukkio tiesi jo tarpeeksi, mutta aivan salassa he eivät päässeet pakoon, sillä lainsuojaton kapteeni Curmus yhytti heidät käytävältä. Kapteenin epäonneksi ja joukkion onneksi, petturi liikkui yksin ja ylivoimin turvin joukkio nujersi petturin. Tämän jälkeen ryhmä poistui vähin äänin ja karautti hullun lailla kohti Minas Tirithiä estääkseen kuningattaren salamurhan.
Paikalle joukkio saapui kreivin aikaan, sillä Akaros oli juuri aikeissa ottaa esille myrkytetty ruusu. Syntyneessä hässäkässä Akaros pakeni muurin ylitse hyppäämällä ja putosi rajun näköisesti alhaalla olevien talojen katoille. Siitä huolimatta salamurhaaja linkkasi karkuun. Frûnia hyppäsi kuitenkin empimättä miehen perään, eikä vahingoittunut hötäkässä, vaan oli nopeasti salamurhaajan kannoilla muiden jäädessä rauhoittamaan ja selittämään tilannetta kuningattarelle.
Akaros kiiruhti nopeasti kohti kaupungin alla olevia hautakatakombeja ja onnistui jollakin synkällä loitsulla tyrmäämään nekropoliksen vartijat. Kun kalteriportti naksahti kiinni miehen perässä, näytti jo varmalta, että salamurhaaja pääsee pakoon. Mutta Frûnia ei aikaillut, vaan ampui tappavan tarkasti jousellaan. Akaros Kultaisen matka päättyi paljonpuhuvasti kuoleman valtakunnan oville.
Galmar, Narîg ja Galag yhyttivät Frûnian kuolleiden kaupungin portilta. Akarokselta löydettyjen muistiinpanojen pohjalta näytti siltä, että salaliittolaiset odottivat jossakin kuolleiden kaupungissa. Kuolleiden vartijat ottivat joukkion avukseen ja yhdessä tuumin he väijyttivät Kultaisen veljeskunnan petturit nekropoliksen hämärässä. Tämäkään ei innokkaille auttajille riittänyt, vaan joukkio osallistui vielä veljeskunnan pesäpaikan puhdistamiseen.
Paljon oli ehtinyt tapahtua lyhyessä ajassa ja joukkio maine nousi kukoistukseen hovin piirissä, vaikka harvalle tietenkään kerrottiin Gondoria koitelleesta vitsauksesta. Palkkioksi korvaamattomasta avustaan Galmar ylennettiin Tornin kaartiin, Frûnia kutsuttiin kuningattaren salaiseen kaartiin, Narîg sai täyden vapauden kulkea Gondorissa, eikä hän enää ollut panttivankina ja Galag pääsi kulkuvapauden lisäksi tutustumaan moniin kirjastoihin, joista oli oppineelle hyötyä.
Pelinjohtana melkein vaikeinta taitavat olla ns. 1. tason hahmon seikkailut. Tarkoitus kun oli, että hahmot tutustuvat seikkailujen aikana ja tulevat aikanaan valituksi palantir-tehtävää ajatellen. Pala palalta harmittomalta vaikuttanut alku kohosikin melkoiseksi juoksuksi aikaa vastaan ja nyt hahmot ovat enemmän kuin valmiita kohtaamaan tulevat haasteet.
Maalattuja hahmoja 